keskiviikko, 17. lokakuu 2012

Sateenvarjo vai sadeviitta?

Äskeisestä kaatosateesta selvinneenä tuli mieleen kirjoittaa hetimmiten aiheesta.

Sateenvarjon hyviä puolia on se, että sitä voi kuljettaa kätevästi esim laukussa ja sen saa kotona eteiseen tai muihin tiloihin kuivumaan. 

Vammaiselle sateenvarjo tuottaa haastavia ongelmia. Jos kulkee esimerkiksi pyörätuolilla sateessa ovat molemmat kädet kiinni vauhtivanteissa. Invamopolla kulkiessa toinen käsi on kaasulla ja toinen vapaana, ellei satu omistamaan koiraa ja se vapaa käsi on koiran remmissä kiinni.

Vammaiselle paremmaksi vaihtoehdoksi osoittautuu siis ilmeisesti sadeviitta, mikäli sen sattuu saamaan itse päälle ja istuessa takamustensa alle. Sadeviitta on kuitenkin aika kuuma jos siihen pitää olla pukeutuneena esim. asioillaan kaupassa tai pankissa, molemmissa paikoissa usein kun menee vielä sitä aikaa jonkun verran.

Itse käytän invamopolla liikkuvaisena aina hyvää takkia, joka kyllä jonkun verran päästää läpi kosteutta, mutta joka kuitenkin kuivaa yleensä ennen seuraavaa käyttökertaa ja onhan minulla varalla muitakin takkeja.

Hyvää sateista syksyn jatkoa kaikille.

Muistakaa äänestää kunnallisvaaleissa!

keskiviikko, 9. helmikuu 2011

Lunta tulvillaan

On niin jotenkin masentavaa aamusta toiseen huomata tämänkin talven aikana taas, ettei ole mitään asiaa ulos sähkömopon kanssa.

Tietenkin myös autot ja bussit on keksitty, mutteivät ne auta koiran ulkoiluttamisessa mitään.

Mutta onneksi kaikki se mikä ei tapa, eikä vie hermoja lopullisesti, niin se saattaa jopa niitä hermoja kasvattaa?

Tekisi kyllä aina silloin tällöin antaa kitkerääkin palautetta kunnalle, katujen kunnossapidosta vastaaville, mutta toisaalta se on sitten aina jäänyt, koska eivät hekään lumen satamiselle mitään voi.

Onni onnettomuudessa kuitenkin on, että myös meille liikuntarajoitteisille kelit ovat suotuisat liikkumiseen aina huhtikuusta lokakuulle saakka. Tämä siis näillä Tampereen kulmilla ainakin.

Kesää siis odotellessa ja vapaan liikkumisoikeuden takaisin saamista!

lauantai, 30. tammikuu 2010

Ilmastonmuutoksesta

Aiheesta on kirjoiteltu tuhansia artikkeleja. Sitä on käsitelty elokuvissa ja tv-ohjelmissa. Sen tiimoilta on syntynyt liioittelu skandaaleja. Mutta miten siihen pitäisi suhtautua terveydenhuollon ja liikkumisen kannalta näin yksityishenkilönä?

Sikapossunuha on opettanut taas jälleen kerran, että ainakaan tässä aiheessa ei voi fuskata. Terveydenhoidon toimenpiteet tulee suorittaa niin, että se tapahtuu puhtaasti ja sterilisti. Siihen kuluu tuhansin kiloin kertakäyttöjätettä, mutta siitä ei voida säästää. Ihmisen tämän päivän terveys vastaan luonnon tila tulevaisuudessa on vaikea yhtälö.

Liikkuminen paikasta toiseen on jokaisen ihmisen oikeus. Väline on vain valittava tarpeen mukaan. Toisinaan on pakko käyttää omaa autoa, kun esim kesämökille ei vie julkinen liikenne. On toki myös niin, että tässä tapauksessa usein matkaan tulee kerralla myös paljon tavaraa ja sitä lienee hankala kuskata muutoin, kun oman auton kyydissä? Työ- ja harrastekulkeminen milloin se on mahdollista on syytä suorittaa junalla tai bussilla

Ainoa mutta on toki tässä, ettei vammainen aina pääse kyytiin, esim jos hän sattuu tulemaan asemalle "muille matkustajille vaarallisella sähkömopolla". Yritä siinä sitten käyttää julkistaliikennettä, säästää luontoa meille ja tuleville sukupolville..

Ei aina ihan onnistu, mutta pakko yrittää.

maanantai, 23. helmikuu 2009

Tasa-arvosta ja sen saavuttamattomuudesta

Tasa-arvo on tavoitelta elementti elämässä, jonka perässä juoksevat niin naiset, vanhukset, maahanmuuttajat, kuin sukupuolivähemmistötkin.

Niin vähäpätöinen, kuin onkin tämä sukupuolten epätasa-arvo, niin silti se asia on ollut huonolla hoidolla voisi sanoja jopa tuhansia vuosia. Naisen osaksi on määritelty olla mihensä alamainen ja jopa palvelija. Nainen ei voi osallistua miesten töihin, eikä hän ainakaan saa samaa palkkaa, vaikka tekisikin samaa työtä. Miksi näin on? Ihan selkeästi vain ja ainoastaan siksi, ettei miesvaltainen päätöksenteko ja liike-elämä arvosta täysin naisiaan! On silkkaa hulluutta, että mies joka paperitehtaassa valvoo prosessien etenemistä jopa vain kuvaruutua tuijottaen saa työstään jopa tuhansia enemmän kuussa, kuin nainen joka hoitaa sairaita tai vammaisia. On vaikeaa tietenkin määritellä mikä työ on raskasta ja mikä vielä raskaampaa, mutta ainakin on niin, että hoitotyötä, jossa on kyse sentään ihmisen terveydestä ja jopa hengestä ei arvosteta riittävästi.

Vanhuksista ei huolehdita heidän tekemästään elämäntehtävästä huolimatta. Vaikka olisit ollut kuinka vaikutusvaltainen työelämässä, niin kun tulet riittävän vanhaksi ja raihnaiseksi, saat maata sängyssä märissä vaipoissasi, yksin vaikka ja lääketokkurassa 24/7. Tässäkin asiassa on vain kyse arvostuksesta. Jos vanhuksia hoitaviin yksiköihin annettaisiin päättäjien taholta riittävästi resursseja, niin hoitotyöntekijöitö olisi hoitopaikoissa tarpeeksi myös pitämään yllä vanhusten liikuntakykyä ja jopa nauttimista elämän pienistä asioista, kuten rahaussa nautitusta ruokailuhetkestä. Mutta tämäkin asia on ollut niin kauan huonolla hoidolla, että jos ei jokainen itse ala ajatella hyvänä asiana vanhenemista ja arvostaa sitä, niin aina vain enemmän kuuluu yhteiskunnassa ääniä siitä, että vanhukset ovat vain meno erää kunnille.

Maahanmuuttoa on monenlaista. On onnenonkijoita, todellisia pakolaisia ja sitten todella hädässä maahamme muuttavia. Niinkuin asiaan paremmin vihkiytyneet tahot ovat asian ilmaisseet, ettei Suomen tulisi ottaa pakolaisiksi kuin heikossa asemassa kotimaassaan asuvia ihmisiä. Heihin liitti taannoisessa Ajankohtaisen kakkosen ohjelmassa maahanmuutto asioihin perehtynyt ihminen myöskin vammaiset. Toki vammaisuus aiheuttaa enemmän kustannuksia maahanmuuttajissakin, kuin heissä terveissä tulijoissa, mutta vammaisia olisi tulossa varmasti moninverroin vähemmän. Ilokseni näkisin jos päättäjät ottaisivat enemmän huomioon tätäkin asiaa ja panostaisivat todelliseen hätään perustuvaan maahanmuuttoon. Näin saataisiin lamasta varmasti tuulta saanut negatiivinen suhtautuminen maahanmuuttajia kohtaan vähenemään tai ainakin vähenemään. Kiihkeimmätkin maahanmuuton vasustajatkin kun ovat tajunneet, että kyllä hädässä olevia autetaan, kun hätä on todellista. Sota aluilla tai äärimmäisessä hädässä ja köyhyydesä asuvat vammaiset tarvitsevat todella nykyaikaisen yhteiskunnan tukea, jotta he voisivat elää elämäänsä.

Sukupuoliasioissa meitä tavanomaisia heteroita erilaiset ihmiset ovat saaneet kovasti nyky vuosina äänensä kuulumaan yhteiskunnassamme. Meillä on julkisesti homoiksi ja lesboiksi julistautuneita. Hyvä näin, koska jos pitää olla ns. "kaapissa" oman sisimpänsä kanssa, niin siinähän on vaarassa mielenterveys ja sen aiheuttamat hankaluudet ja jopa kustannuksetkin toki yhteiskunnalle. Itse en ole kummastellut koskaan, etteikö voisi olla eritavoin seksuaalisia ihmisiä, vaikka ahdasmielisen kotikasvatuksen olen aikanaan saanutkin. Elämän realiteetit vain ovat tuoneet sen esiin, että erilaisuutta on tässäkin asiassa. Seksuaalisesta suuntautumisesta on tosin mielestäni tehty liikaa jokaisen yhteistä asiaa, vaikka kuitenkin on niin, että seksuaalisuus on jokaisen henkilökohtainen asia. Mutta lieneekö sitten niin, että juuri tämä julkisuus saa mieliä muuttumaan suvaitsevaisempaan suuntaan?

Tässä kirjoituksessa ei päästy kuin raapaisemaan pinnalta tätä tasa-arvo asiaa, mutta toivottavasti se herättäisi ajatuksia ja keskustelua tasa-arvon suuntaan, joka olisi muutakin kuin vain naisten tasa-arvoa suhteessa miesten maailmaan.

maanantai, 24. marraskuu 2008

Epäilijän päiväkirja - maanantai

Erityisryhmien talous

Työkyvyvyttömyys on oiva keksintö ihmiselle joka ei ole työkykyinen. Mutta sitten kun samaa keksintöä sovelletaan vammaiseen, joka jossain vaiheessa voisi jopa olla työmarkkinoiden käytettävissä, niin alkaa mutkainen matka toimeentulon viidakossa.

Asumistuki tulee eläkkeensaajien asumistuki pykälien mukaan ja sellainen keksintö on ihmeissään, kun saajansa alkaakin tehdä töitä. Muutaman satasen työtulot kuukaudessa toistuvasti pudottaa asumistukea saman verran noin suurinpiirtein, eli työn teko ainakin silloin tällöin on turhaa?

Hoitotuki tulee vammasta aiheutivien haittojen kattamiseen taloudessa, mutta sitten kun tilanne tuleekin muuttumaan työnteon myötä, niin hoitotuki tuskin voi pysyä ainakaan korkeimmassa tasossaan. Ja taas tulot tippuivat sadalla tai kahdella kuukaudessa. Nyt on usko työnteon kannattavuuteen lähes nollassa?

Sitten kun oletkin sattunut saamaan pitää pienen työkyvyttömyyseläkkeesi työtulojesi yhteydessä jos työkyvyttömyyseläke on määräytynyt ns. kakkos momentin mukaan, niin sitten iskee verottaja. Sekä eläkkeestä, että työtulosta menee pari kymmentä prosenttia veroa, eli taas satasia pahimmillaan.

Miten on sitten kaikkien kotihoidon ja muiden kunnallisten palveluiden maksujen nousun laita? Kotisairaanhoito ainakin maksaa tulojen mukaan ja taas vaihtaa ainakin kympit omistajaansa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikeavammaisen kannattaisi tienata niin paljon, että hän voisi suosiolla jättää eläkkeensä "lepäämään" ja toivoa todella, ettei työ loppuisi koskaan. Eri asia on sitten onko edes teoriassa mahdollista vammaisen saada tuhansien eurojen palkkaa kuukaudessa. No niin on, mutta koulutustaso pitäisi sitten olla äärimmäisen korkea. Ehkä kannattaisikin muuten vain opiskella? Siitä saisi ainakin älyllistä pääomaa, ehkä yhteiskunnallista arvostustakin jopa.

Miettiminen jatkuu...