Erityisryhmien talous

Työkyvyvyttömyys on oiva keksintö ihmiselle joka ei ole työkykyinen. Mutta sitten kun samaa keksintöä sovelletaan vammaiseen, joka jossain vaiheessa voisi jopa olla työmarkkinoiden käytettävissä, niin alkaa mutkainen matka toimeentulon viidakossa.

Asumistuki tulee eläkkeensaajien asumistuki pykälien mukaan ja sellainen keksintö on ihmeissään, kun saajansa alkaakin tehdä töitä. Muutaman satasen työtulot kuukaudessa toistuvasti pudottaa asumistukea saman verran noin suurinpiirtein, eli työn teko ainakin silloin tällöin on turhaa?

Hoitotuki tulee vammasta aiheutivien haittojen kattamiseen taloudessa, mutta sitten kun tilanne tuleekin muuttumaan työnteon myötä, niin hoitotuki tuskin voi pysyä ainakaan korkeimmassa tasossaan. Ja taas tulot tippuivat sadalla tai kahdella kuukaudessa. Nyt on usko työnteon kannattavuuteen lähes nollassa?

Sitten kun oletkin sattunut saamaan pitää pienen työkyvyttömyyseläkkeesi työtulojesi yhteydessä jos työkyvyttömyyseläke on määräytynyt ns. kakkos momentin mukaan, niin sitten iskee verottaja. Sekä eläkkeestä, että työtulosta menee pari kymmentä prosenttia veroa, eli taas satasia pahimmillaan.

Miten on sitten kaikkien kotihoidon ja muiden kunnallisten palveluiden maksujen nousun laita? Kotisairaanhoito ainakin maksaa tulojen mukaan ja taas vaihtaa ainakin kympit omistajaansa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikeavammaisen kannattaisi tienata niin paljon, että hän voisi suosiolla jättää eläkkeensä "lepäämään" ja toivoa todella, ettei työ loppuisi koskaan. Eri asia on sitten onko edes teoriassa mahdollista vammaisen saada tuhansien eurojen palkkaa kuukaudessa. No niin on, mutta koulutustaso pitäisi sitten olla äärimmäisen korkea. Ehkä kannattaisikin muuten vain opiskella? Siitä saisi ainakin älyllistä pääomaa, ehkä yhteiskunnallista arvostustakin jopa.

Miettiminen jatkuu...